Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

20.03.2009 - 20:53

Kinkkuvoileipäkakku meni mieheni juhliin.

3pkt paahtoleipää

300g keittokinkkua

4prk yrttijuustoa

2prk maustamatonta tuorejuustoa

1pkt ruohosipulituorejuustoa

1 kurkku

1 ruukku rucola

mustapippurijauhetta

Kinkkutäyte:

Viipaloi kinkku ja sekoita se kahteen pakettiin yrttijuustoa ja yhteen pakettiin maustamatonta tuorejuustoa. Mausta tarvittaessa.

Kurkkutäyte:

Raasta kurkku ja hienonna ruocola ja sekoita ne ruohosipulituorejuustoon ja maustamattomaan tuorejuustoon. Sekoita hyvin. Mausta tarvittaessa.

Kostutus:

kasvisliemikuutio

vesi

Leikkaa paahtoleivistä kantit pois. Lado tarjottimelle 2x4 paahtoleipää ja kostuta kasvisliemellä. Laita puolet kinkkumassasta kakun päälle. Lado toinen kerros leipiä massan päälle ja kostuta. Laita kurkkutäyte leipien päälle ja lado seuraava kerros leipiä massan päälle ja levitä loput kinkkutäytteestä leipien päälle. Tee näin kunnes kakku on haluamasi kokoinen ja massat ovat kaikki. Paina leikkuulaudalla kakkua hieman kasaan. Peitä se ja anna olla kylmässä. Pursotuksia varten sekoita yrttijuustot ja maustamaton tuorejuusto sekaisin. Tasoita kakun päälle kerros levitettä. Pursottele reunat ja koristele salaatilla ja kinkulla haluamallasi tavalla. Huom! Juustot kannattaa olla huoneenlämmössä ennen käyttöä.