Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

17.09.2011 - 10:36

Nämä marengit on tehty aiemmalla ohjeella. Lisäsin mukaan sulatettua suklaata,jota ei sekoiteta marenkimassaan kunnolla, vaan jätetään raidoiksi.

 

29.06.2011 - 21:00

Keskikesän juhlan aikaan nautittiin sateisesta säästä huolimatta mansikkahyydykekakkua, jonka tein aineista mitä kaapista sattui löytymään sekä marenkitorttua vaniljakastikkeen kanssa. Onneksi aurinkokin pilkisti.

 

Pohjassa on Diggesitive keksejä, rasvaa ja kaakaojauhetta. Täytteessä on vaniljajogurttia, kermaa, liivatetta, mansikkaa ja tuorejuustoa.

Tässä jo perinteinen marenkikakku piirakan muotoon tehtynä.

 

Muropohja

200g margariinia

2 dl sokeria

1tl leivinjauhetta

3 dl vehnäjauhoja

2 dl perunajauhoja

 

Omenatäyte:

4 omenaa kuorittuna

1 rkl sitruunamehua

1dl sokeria

1 dl vettä

3 dl vettä tai maitoa (voi laittaa vähemmän, että tulee napakka ja kiinteä massa)

1 dl vaniljakreemijauhetta

 

marenki:

3 valkuaista

3 sokeria

 

Valmista pohja ensin sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa hetken aikaa. Taputtele taikina piirakkavuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Valmista omenatäyte. Kuori omenat ja pilko. Laita kattilaan 1 dl vettä, sokerit ja sitruunamehu sekä omenat. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes omenat pehmenee. Anna jäähtyä. Siivilöi omenat. Kostuta pohja omenista siivilöidyllä mehulla.

Sekoita vaniljakastikejauhe/vaniljakreemijauhe maitoon tai veteen ja sekoita omenat vaniljakastikkeeseen. Nostele massa pohjan päälle. Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Pursottele marenki omenatäytteen päälle. Paista noin 90 asteessa kiertollmalla alatasolla 40-50 minuuttia.

22.05.2011 - 21:21

Kuopuksen kahdeksatta syntymäpäivää juhlittiin viikko sitten.

Lastenkutsujen tarjottavaksi tein Brita-tortusta täytekakun vadelmatäytteellä. Kakun koristeena oli Lontoosta löytämäni balettitossut. Brita-tortun ohjeen löydät täältä. Tarjolla oli myös Cookie Popseja, tuttavallisemmin palleroita sekä minimuffinsseja mokkapalaohjeella tehtynä. 

Lastenkutsujen liikunnallinen osuus järjestettiin Un Dos Tresin tiloissa. Kotiin jäi lasten kanssa herkuttelu!

 

 

04.11.2010 - 10:11

Kokeilin Tutti Frutti-rouhetta marenkeihin. Marengit maistuivat silti aika miedoilta..

Vein näitäkin työpaikalle.

07.10.2010 - 20:51

Herkulliset mariannemarengit maistuvat hyviltä. Ohje löytyy täältä. 

22.08.2010 - 18:26

 Työpaikan yhteiseen kahvitilaisuuteen tein suklaamarenkikakun. Ohjeeseen laitoin nyt mittoja myös desilitroina. Kakun välissä on Fazerin sinistä suklaata kermaan sekoitettuna.

 

Pohja:

50g kaakaojauhetta (1 1/4dl)

2 1/4 dl vettä

100g rasvaa

280g sokeria (3 dl)

2 kanamunaa

175g jauhoja (3 dl)

1/2 tl soodaa

 

Marenki:

2 kanamunan valkuaista

100g tomusokeria/sokeria (sokeri 1,1 dl)

 

Täyte:

2,5 dl Flora Vispiä

sukaarouhetta

Mittaa kaakaojauhe kulhoon, kaada päälle 2 1/4 dl kuumaa vettä ja vatkaa seos hyvin. Sekoita sokeri ja rasva, lisää munat yksitellen. Kaada joukkoonn suklaaseos ja kuivat aineet. Sekoita. Kaada seos kahteen vuokaan (ohjeessa mainittu halkaisijaltaan 20 cm vuoka). Valmista marenki. Lisää valkuaisten joukkoon puolet sokerista ja vatkaa hyvin muutaman minuutin ajan. Lisää loput sokerista ja vatkaa vielä, kunnes vaahto on kiiltävää ja paksua. Levitä marenki kakkutaikinoiden päälle. Jätä reunoista hieman vajaiksi. Paista 160 asteessa noin 40 minuuttia. Vaahdota kerma ja lisää siihen suklaarouhetta vajaa desi. Kokoa kakku siten, että marenkipuoli on ylöspäin. Sihtaa tomusokeria kakun päälle ennen tarjoilua.

 

08.08.2010 - 12:33

Herkullisia salmiakinmakuisia marenkeja. Nämä menivät myös 6-vuotissyntymäpäiville.

 

Noin 90 kpl

 

5 valkuaista

6 dl tomusokeria

1/2 tl omenaviinietikkaa

1,5 dl turkinpippurirouhetta

 

Vatkaa valkuaiset ja puolet tomusokerista kovaksi vaahdoksi, lisää loput tomusokerista ja vatkaa vielä muutama minuutti. Lisää omenaviinietikka ja turkinpippurirouhe. Pursota uunipelleille ja paista 75 asteessa kiertoilmalla noin 45 min. Sammuta uuni ja jätä uuninluukun väliin patalappu, jotta marengit saavat vielä kuivua.

 

14.05.2010 - 20:46

Britatorttun tein 18-vuotta täyttävälle pojalle. Välissä vadelmia ja kermaa.

Onnea!

Pohja:

150g voita tai margariinia

1 1/2 dl sokeria

 4 kanamunan keltuaista

2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 1/2 dl maitoa

 

Marenki:

4 kananmunan valkuaista

2 dl sokeria

 

Täyte:

1 prk Vispi Flora

2 dl vadelmia

1dl vadelmahilloa

 

 

 

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen jatkaen vatkaamista, kunnes seos on kova ja kiiltävä. Levitä marenkiseos taikinan päälle. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes marengin pinta vaaleanruskea. Anna torttulevyn jäähtyä ja leikkaa se terävällä veitsellä puoliksi. Irrota paistopaperi. Vatkaa kerma vaahdoksi. ja lisää vadelmat ja vadelmahillo sekaan. Nosta torttulevy vadille. Levitä täyte levylle  ja nosta toinen torttulevy päälle.   

09.05.2010 - 20:43

Äitienpäiväksi tein herkullisen britatortun itsetehdyn vadelmahillon ja ulkomaalaisten mansikoiden kera. Päiväkahveilla juhlittiin myös kuopuksen virallista syntymäpäivää kummitädin perheen kera.

Lämpimät onnittelut kaikille Äideille!

 

 

 

Pohja:

150g voita tai margariinia

1 1/2 dl sokeria

 4 kanamunan keltuaista

2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 1/2 dl maitoa

 

Marenki:

4 kananmunan valkuaista

2 dl sokeria

 

Täyte:

1 prk Vanilla Flora

1litra mansikoita (Espanjalaisia)

2 dl vadelmahilloa

 

 

 

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen jatkaen vatkaamista, kunnes seos on kova ja kiiltävä. Levitä marenkiseos taikinan päälle. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes marengin pinta vaaleanruskea. Anna torttulevyn jäähtyä ja leikkaa se terävällä veitsellä puoliksi. Irrota paistopaperi. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Nosta torttulevy vadille. Levitä vaahto levylle ja ripottele vadelmat. Nosta toinen torttulevy päälle.  

07.05.2010 - 15:16

Kuopukseni täyttää jo seitsämän vuotta. Miten tuo aika on mennyt näin nopeasti, vastahan tuo syntyi, pieni käärö ja äitienpäiväksi pääsimme kotiin. Nyt juhlittiin synttäreitä kavereiden kanssa ja ensisyksynä käy askeleet kohti koulua.

Prinsessakakkua olen joskus suunnitellut tekeväni ja nyt siihen tuli oiva tilaisuus. Kakun välissä itsetekemäni vadelmahillo ja diplomaattikreemi. Kruunu on tehty englannista tilaamalla muotilla.

Tarjolla oli myös mansikkamarenkeja ja cookie popseja

 

 

Pohja:

6 munaa

2dl sokeria

2,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl perunajuahoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

Diplomaattikreemi:

5dl Flora Vispiä

250g vaniljakreemiä

(2 dl vettä + 3/4 dl vaniljakreemijauhetta)

 

200g vadelmahilloa

(itsetehtyä)

 

Kostutus:

2 dl maitoa

2 tl vaniljasokeria

 

Kuorrutus:

400g vaaleanpunaista marspaania

marsipaaniruusu

marsipaanikruunu

tomusokeria 

 

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, lisää kuivat aineet varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja paista 160 asteessa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kreemi. Vaahdota kerma. Sekoita vaniljakreemijauhe ja vesi. Anna jähmettyä. Sekoita vaahdotettu kerma ja vaniljakreemi tasaiseksi. Jos kreemi on löysää voit lisätä vaniljakreemijauhetta. Kostuta alin kakkupohja vaniljamaidolla ja levitä vadelmahilloa pohjan päälle. Lisää kreemiä hillon päälle niin, että keskelle tulee enemmän. Toista näin kunnes kakku on koottu.

Kun kakku on koottu levitä kreemiä ohuesti kakun päälle, voit kasata hieman enemmän kakun keskelle, jotta saat muotoiltua siitä kupolimaisen. Kauli marspaani ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle. Koristele ruusuilla ja kruunulla. Suihkauta helmiäissuihketta ja siivilöi tomusokeria kakun pintaan.

 

 

Mansikkamarengit:

 

5 valkuaista

5 dl mansikkatomusokeria

1/2 tl omenaviinietikkaa

muutama tippa sitruunamehua

 

 

Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa. Lisää sokerit ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on kovaa ja kiinteää (noin 7 min.)

Lisää sitruunamehu ja omenaviinietikka. Pursota ja paista uunissa kiertoilmalla 1,5 h 75 asteessa. Sammuta uuni ja jatä uuninluukku hieman auki. Anna marenkien olla uunissa yön yli.

 

25.04.2010 - 19:36

Uusimmasta Kodin kuvalehdestä löysin mm. marenkiunelman ohjeen. Alkuperäiseen oheeseen tulee murukahvia ja mantelirouhetta, jotka korvasin wienercrushilla. 

 

12 palaa

4 valkuaista

2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl manteli- tai hasselpähkinärouhetta

1 dl tomusokeria

2 rkl perunajauhoja

1 rkl murukahvia

 

Pinnalle

tomusokeria

 

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita mantelirouhe (wienerchrus), tomusokeri, perunajauhot ja (murukahvi) keskenään ja nostele marenkivaahdon joukkoon. Piirrä leivinpaperin päälle lyijykynällä halkaisijaltaan noin 18 sentin kokoinen ympyrä (esimerkiksi ruokalautanen). Levitä taikina ympyrän sisään. Kypsennä 150 asteisessa uunissa 1 1/2 tuntia, kunnes kakku on pinnalta rapea. Tarkista, että myös pohja on kullaruskea. Anna jäähtyä huoneenlämmössä. Ripottele pinnalle tomusokeria.

04.04.2010 - 11:32

Pääsiäisen kahvipöytään meillä toivottiin omenahyvettä ja marenkeja. Marengit on pursotettu ylijäävästä omenahyveen kuorrutteessta.

 

 

19.01.2010 - 13:55

 Tiistain yhteiskahveilla syötiin mm. omenahyvettä ja marenkikuppeja. Tällä kertaa tein viidestä valkuaisesta marengin omenahyveen päälle. Marenkia jäi hieman yli, josta pursottelin muutaman marenkikupin.

Marenkikuppien täytteenä oli lakkoja ja vaniljavaahtoa.

 

 

 

Omenasose:

 

1.2 kg omenoita, hyvin soseutuvaa laatua

2 dl vettä

1 sitruunan mehu

2 dl sokeria


Vaniljakreemi:

1dl vaniljakreemiä

3dl vettä


Pohja:

225 g sokeria 

425 g vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 muna

1dl maitoa

225g margariinia


Marenki:

 5 kananmunan valkuaista

5 dl tomusokeria

1/4 tl omenaviinietikkaa

 

Vaniljakastiketta tarjoiluun

Valmista omenasose. Kuori ja lohko omenat. Laita ne kattilaan ja lisää 2dl vettä, sokeria ja sitruunan mehu. Keitä seos pehmeäksi, mutta ei aivan soseeksi. Jäähdytä. Siivilöi mehu omenoista. Ota hieman omenoita ja soseuta ne haarukalla. Sekoita vaniljakreemi veteen hyvin vatkaten, lisää omenalohkot kreemiin. Tee murotaikina. Sekoita kulhossa 225g sokeria, 425g vehnäjauhoja ja 1tl leivinjauhetta. Nypi joukkoon margariini ja vaivaa sekaan muna ja 1dl maitoa. Siirrä taikina jääkaappiin vetäytymään. Jaa taikina kolmeen osaan ja kauli ne pyöreiksi samankokoisiksi levyiksi (halkaisija 22cm). Paista levyt uunissa 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Jäähdytä levyt. Valmista marenki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi noin kymmenen minuutin ajan, lisää tomusokeri vähitellen ja lopuksi omenaviinietikka.

Kokoa omenahyve: laita ensimäinen pohja uuninkestävälle alustalle ja kostuta pohja omenamehulla. Laita muropohjan päälle kerros omenaseosta ja nosta toinen kostutettu levy päälle. Levitä loput omenasoseesta levyn päälle. Laita kolmas levy pinnalle, kostuta levy ja levitä haarukalla soseuttamasi omenasose kakun päälle.

Valmista marenki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi noin kymmenen minuutin ajan, lisää tomusokeri vähitellen ja lopuksi omenaviinietikka.

Pursota marenki kauttaaltaan kakun päälle ja paista 75 asteessa noin 30 minuuttia kiertoilmalla. Sammuta uuni ja  jätä uuninluukku hieman auki, jotta marenki kuivuu. Tarjoa omenahyve kylmänä vaniljakastikkeen kanssa.

15.09.2009 - 16:10

 Pavlova on herkullinen marja ja hedelmäherkku. Täytteenä vaniljvaahtoa. Vihreät lehdet on värjätty tipalla Wiltonin lehdenvihreällä pastavärillä.

Pohja:

8 valkuaista

8 dl tomusokeria

1 tl omenaviinierikkaa

3 tl vaniljasokeria

2 tl maissijauhoja

 

Täyte:

banaania

viinirypäleitä

vadelmia

Vatkaa valkuaiset ja 2/3 tomusokerista valkeaksi vaahdoksi, lisää loput tomusokerista ja vaniljasokeri ja vatkaa vielä muutama minuutti. Lisää omenaviinietikka ja maissijauhot viimeiseksi ja sekoita. Pursota leivinpaperille isohko rengas, halkaisijaltaan noin 30cm ja pursottele reunoille korkeammat pursotukset. Värjää pieni osa marenkivaahdosta vihreällä värillä ja pursota lehdet ruusukkeiden väliin. Paista 75 asteessa kiertoilmalla noin 2 tuntia. Sammuta uuni ja jätä uuninluukku hieman raolleen ja anna marengin olla uunissa yön yli. Säilytä marenki kuivassa kunnes on tarjoilun aika. Tee täyte ennen tarjolle asettamista ja aseta marjoja ja hedelmiä pohjalle, täyte päälle ja koristele vielä runsaasti marjoilla ja hedelmillä.

16.08.2009 - 20:42

 Marengit ovat suussasulavaa herkkua ja kun jääkaappin oli jäänyt muutama valkuainen niin sitten tuumasta toimeen. Uusi Kenwood Major sai toimia testaajana ja marengit onnistuivat todella hyvin. Marenkikupit ovat gluteenittomia ja niitä voi säilyttää kuivassa kunnes on tarjoilun aika. Tässä täytteenä kermarahkaa, mustikoita ja vadelmia. Myös vaniljakastike sopii täytteeksi. Nam...että olivat hyviä.

3 valkuaista

3 dl tomusokeria

muutama tippa sitruunamehua

2 tl vaniljasokeria

1/4 tl omenaviinietikkaa

 

Täyte:

kermarahkaa

mustikoita 

vadelmia

Vatkaa valkuaiset ja 2/3 osaa tomusokerista sekä vaniljasoskeri kovaksi vaahdoksi (noin 3 minuuttia). Lisää sitruunanmehu ja loput tomusokerista. Vatkaa vielä noin 5 minuuttia ja lisää lopuksi omenaviinietikka. Pursota marengeista rengas ja kierrä ulkoreunalle toinen kierros, jotta marengista muodostuu kuppi. Paista 75 asteessa kiertoimalla noin tunti. Sammuta uuni ja jätä uuninluukku auki, jotta kosteus häipyy kokonaan. Tarjolle asettaessa pursota kermarahkaa kuppiin ja aseta täytteen päälle marjoja. Myös vaniljakastike sopii hyvin täytteeksi.

 

19.06.2009 - 19:17

Vaniljamarenkeja kesän kahvipöytään. Maistuivat ihanan  vaniljaiselta. En ole nähnyt muualla vaniljalla maustettuja marenkeja. Olen muuntanut tämän Pavlovan ohjeesta, joka oli maustettu vaniljalla.

3 kanamunan valkuaista

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

muutama tippa sitruunanmehua

1/2 tl omenaviinietikkaa

 

Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa. Lisää sokerit ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on kovaa ja kiinteää (noin 7 min.)

Lisää sitruunamehu ja omenaviinietikka. Pursota ja paista uunissa kiertoilmalla 1,5 h 75 asteessa. Sammuta uuni ja jatä uuninluukku hieman auki. Anna marenkien olla uunissa yön yli.

19.06.2009 - 18:43

Herkullinen Pavlova tuoreiden mansikoiden kera nautittiin myös Juhannusvieraiden seurassa. Täytteenä vaniljavaahtoa ja pinnalla sulaa suklaata ja muutama murennettu marenki. Pohjan voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja täyttää tarvittaessa. Alkuperäinen ohje on Kotilieden reseptiarkistosta, olen muunnelut sitä hieman koristelun osalta.

Pohja:

6 munan valkuaista

3 dl sokeria

2 tl valkoviinietikkaa

situunamehua

1 tl vaniljasokeria

 

Täyte:

2,5 dl Fora Vanillaa

noin. 1 l mansikoita

omatekoista raparperihilloa

Koristeluun:

suklaa raitoja

muutama murennettu marenki


  1. Erottele keltuaiset valkuaisista. Valuta valkuaiset puhtaaseen ja kuivaan, mieluiten keraamiseen, teräksiseen tai lasiseen kulhoon. Muovikulhon pinta saattaa olla rasvainen, rasva estää valkuaisia vatkautumasta. Keltuaiset kannatta säilyttää jääkaapissa muovikelmulla peitetyssä astiassa ja käyttää parin päivän kuluessa leivontaan tai pannukakkuun.
  2. Sekoita vaniljasokeri, maissijauho ja desilitra sokeria. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Peitä uunipelti leivinpaperilla ja piirrä paperille ympyrä, jonka halkaisija on noin 24 cm.
  3. Vaahdota valkuaisia ja lisää sokeri vähitellen samalla vatkaten. Lisää sokeriin sekoitetut maissijauhot siivilän läpi seuloen ja varovasti sekoitelleen.Lisää viimeiseksi etikka tai sitruunamehu.
  4. Lusikoi valkuaisvaahto leivinpaperille piirretyn ympyrän sisään. Jätä reunat korkeammiksi kuin marenkilevyn keskiosa. Paista 125-asteisessa uunissa 1½ tuntia. Anna marenkilevyn jäähtyä ritilällä.
  5. Täytä marenkikakkulevy kermavaahdolla, vaahdotetulla vaniljakastikkeella tai jäätelöllä ja raparperihillokkeella ja mansikoilla tai muilla marjoilla tai hedelmillä.

21.05.2009 - 05:51

Tällä kertaa pieniä marenkeja....Ohjeesta tulee noin 75-80 marenkia.

 

6 valkuaista

10 dl tomusokeria

2tl omenaviinietikkaa

1,5dl mariannemurskaa

Vatkaa valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa, lisää kolmasosa siivilöidystä tomusokerista ja anna vatkautua muutama minuutti kovalla teholla. Lisää omenaviinietikka ja loput tomusokereista ja anna vatkautua vielä noin 5 minuuttia. Pursota leivinpaperille ja paista uunissa kiertoilmalla 75 asteessa noin 2.5 tuntia. Sammuta uuni ja jätä uuninluukku hieman auki ja anna marenkien olla uunissa aamuun saakka.

05.05.2009 - 20:45

Mariannerouheella maustetut marengit. Kauniita mariannemarenkeja näin Fazerin kahvilassa. Tässä marenkeihin olen kokeillut uutta reseptiä.

3valkuaista

3dl hienoasokeria

1 tl omenaviinietikkaa

1 dl Mariannecrushia

Vatkaa valkuaiset ja kolmasosa sokerista sekaisin muutaman minuutin ajan. Lisää loput sokerit ja vatkaa seos kovaksi ja kiinteäksi vaahdoksi. (Noin kymmenen minuuttia yhteensä). Lisää omenaviinietikka ja sekoita vielä hetki.Lisää lopuksi lähes kaikki Mariannecrushit vaahtoon. Ota lusikalla leivinpaperilla päällystetylle uunipellille suurehkoja kasoja marenkia. Ripottele vielä marenkien päälle Mariannerouhetta. Paista kiertoilmalla 2,5 tuntia 75 asteessa.