Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

20.08.2009 - 17:33

Torttu sisältää rapeaa marenkia, valkosuklaata ja vadelmia. Ohje on All Om Mat -lehdestä. Herkullinen torttu oli alkuperäisen ohjeen mukaan tehty mansikoista, mutta vadelmakauden ollessa parhaimmillaan tein tortun vadelmista.

 

Pohja:

valmis marenkipohja halkaisijaltaan 26 cm.

 

Valkosuklaamousse:

150g valkoista suklaata

1/2 rkl voita

2 keltuaista

2,5 dl Vispi kermaa

 

Vadelmamousse:

1 litra vadelmia

4 liivatetta

3/4 dl vettä

1 dl sokeria

2,5 dl Vispi kermaa

 

Kuorrutus:

vadelmia

valkosuklaalastuja

 

Aseta valmis marenkipohja irtopohjavuokaan. Valmista valkosuklaamousse. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keltuaiset ja jäähtynyt sula suklaa sekaisin. Lisää kerma seokseen ja sekoita hyvin. Kaada mousse marenkipohjan päälle ja laita pakastimeen vähintään 45 minuutiksi. Valmista vadelmamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella ja mausta sokerilla. Halutessasi siivilöi vadelmien siemenet pois painelemalla vadelmasose siivilän läpi. Vaahdota kerma, kuumenna vesi ja liota puristetut liivatteet nesteeseen. Kaada ohuena nauhana vadelmasoseen sekaan koko ajan sekoittaen. Sekoita vatkattu kerma joukkoon ja kaada valkosuklaamoussen päälle. Laita pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi.

Ota torttu sulamaan puoli tuntia ennen tarjoilua ja koristele vadelmilla ja valkosuklaalla. 

 

06.08.2009 - 19:09

 Tämä herkullinen resepti löytyi Koti ja Keittiö lehdestä ja sitä oli pakko kokeilla. Välissä  mansikoita, pistaasipähkinöitä, keksejä...jäädyke oli todella herkullista. Tätä voi kokeilla myös muihin marjoihin.

 

6-8 annosta

1l mansikoita

100g amaretti- tai savoiardikeksejä

1 dl pistaasipähknöitä

4 dl vispikermaa

1 pkt (250g) mascarponejuustoa

1 vaniljatanko

1 dl tomusokeria

(2 liivatelehteä)

 

Leikkaa puolet mansikoista pieniksi paloiksi ja soseuta puolet. Murskaa keksit ja rouhi pähkinät. Vaahdota kerma ja lisää mascarponejuusto. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sisus kermaseokseen. Lisää sokeri ja sekoita tasaiseksi. Voit lisätä massaan kaksi liivatelehteä. Liivatelehdet pitävät jäädykkeen koossa tarjoitaessa, kun jäädyke sulaa. Liota liivatteita kylmässä vedessä, purista ylimääräinen vesi pois ja liota tilkkaan kuumaa vettä. Lisää liivateseos jäädykemassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Laita kelmulla vuorattuun pitkänomaiseen vuokaan kerroksittain jäädykemassaa, keksi- ja pistaasirouhetta sekä mansikkasosetta ja viipaloituja mansikoita. Peitä vuoka kelmulla ja anna jäätyä pakastimessa vähintään neljä tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Ota jäädyke huoneenlämpöön puoli tuntia ennen tarjoamista.

01.08.2009 - 20:03

Tätä herkullista jäädykettä syötiin pojan syntymäpäivillä. 

 3 liivatelehteä

4 dl vispi kermaa

250g maitorahkaa

2 keltuaista

1 dl tomusokeria

1 vaniljatanko

yhden sitruunan raastettu kuori ja mehu

1pss (60g) pieniä marenkeja

oin 1 dl lemon curd-sitruunatahnaa

 

Koristeluun 

sitruunamelissaa 

vadelmarakeita

 

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja yhdistä rahkaan. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri ja lisää kerma-rahkaseokseen. Halkaise vaniljatanko ja lisää sisus seokseen. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori jäädykemassaan. Halkaise situuna ja purista mehu pieneen kulhoon. Kuumenna mehu ja liota puristetu liivatteet siihen. Lisää liivateseos ohuena nauhana jäädykemassaan.

Murenna marengit. Kaada 1/3 osa seoksesta leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija noin 20cm). Ripottele päälle puolet marenkimurskasta ja valuta 1/3 sitruunatahnasta. Kaada vuokaan taas 1/3 jäädykemassasta, loput marengeista ja 1/3 sitruunatahnasta. Lusikoi päälle loput jäädykemassasta, tasoita pinta ja valuta päälle loput sitruunatahnasta.

Peita vuoka kelmulla ja anna jäätyä pakastimessa vähintään neljä tuntia (mielellään seuraavaan päivään). Ota jäädyke huoneenlämpöön puoli tuntia ennen tarjoamista. Irrota jäädyke vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.