Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

08.12.2011 - 20:14

Tämä pieni gluteeniton kahden suklaan kakku meni ylioppilasjuhliin. Kakku on tehty aiemman ohjeen mukaan. Pinnalla on valkosuklaasta leivinpaperille pursotettu kuvio, joka on jäähdytetty jääkaapissa.

 

 

07.12.2011 - 07:04

 Emma toivoi 4-vuotis syntymäpäiville prinsessa-aiheista kakkua. Toiveiden mukaan tein suklaa- ja mansikkamoussehyydykekakun.

Jimmyn toiveena oli salama Mc-Queen autot.

 

29.06.2011 - 21:00

Keskikesän juhlan aikaan nautittiin sateisesta säästä huolimatta mansikkahyydykekakkua, jonka tein aineista mitä kaapista sattui löytymään sekä marenkitorttua vaniljakastikkeen kanssa. Onneksi aurinkokin pilkisti.

 

Pohjassa on Diggesitive keksejä, rasvaa ja kaakaojauhetta. Täytteessä on vaniljajogurttia, kermaa, liivatetta, mansikkaa ja tuorejuustoa.

Tässä jo perinteinen marenkikakku piirakan muotoon tehtynä.

 

Muropohja

200g margariinia

2 dl sokeria

1tl leivinjauhetta

3 dl vehnäjauhoja

2 dl perunajauhoja

 

Omenatäyte:

4 omenaa kuorittuna

1 rkl sitruunamehua

1dl sokeria

1 dl vettä

3 dl vettä tai maitoa (voi laittaa vähemmän, että tulee napakka ja kiinteä massa)

1 dl vaniljakreemijauhetta

 

marenki:

3 valkuaista

3 sokeria

 

Valmista pohja ensin sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa hetken aikaa. Taputtele taikina piirakkavuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Valmista omenatäyte. Kuori omenat ja pilko. Laita kattilaan 1 dl vettä, sokerit ja sitruunamehu sekä omenat. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes omenat pehmenee. Anna jäähtyä. Siivilöi omenat. Kostuta pohja omenista siivilöidyllä mehulla.

Sekoita vaniljakastikejauhe/vaniljakreemijauhe maitoon tai veteen ja sekoita omenat vaniljakastikkeeseen. Nostele massa pohjan päälle. Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Pursottele marenki omenatäytteen päälle. Paista noin 90 asteessa kiertollmalla alatasolla 40-50 minuuttia.

22.05.2011 - 21:35

Viikonloppuna 18-vuotta täyttävä punaisen auton omistava poika sai kakukseen suklaamoussekakun.  Kakkua on tehty aikaisemminkin tällä ohjeella. Tässä kakku on tehty kaksinkertaisena. Kakun päälle toivottiin punaista autoa...

 

Onnea päivänsankarille!

25.04.2011 - 16:21

Nuoren naisen syntymäpäiville tein hänen lempikakkuansa vähän keväisemmin koristuksin. Ohje löytyy täältä. Reunoilla marmeladimakeisia. Ruusut on pursotettu valkosuklaakermalla. Ohjeesta poiketen en käyttänyt täyteissä liivatetta enkä kananmunia lainkaan.

 

 

01.04.2011 - 13:36

 9-vuotiaan salibandyharrastajan kakkutoive oli kahden suklaan kakku. Luku 30 on pelaajanumero.

Onnea 9-vuotiaalle!

 

 

Pohja:

4 kanamunaa

1.5 dl sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl perunajauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

n. 2 reilua rkl kaakaojauhetta

 

Tummasuklaamousse:

200g tummaa suklaata

4 liivatetta

4dl kermaa

2 keltuaista

75g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 dl sokeria

2 rkl rommia tai vettä

 

Valkosuklaamousse:

100g valkosuklaata

2 liivatetta

2 tl vaniljasokeria

25 g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl kermaa

1 keltuainen

2 rkl vettä

 

Kostutus:

1 dl maitoa

1 tl vaniljasokeria

 

Suklaavohveleita

 

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet ja sekoita kevyesti aineet sekaisin. Paista 200 asteessa leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä noin 8 minuuttia. Kumoa leivinliinalle ja anna jäähtyä.

 

Valmista mousset. Laita liivatteet likoamaan eri astioihin (valkoiselle- ja tummallemousselle omat). Sulata suklaat vesihauteessa (molemmat eri kulhoissa). Vaahdota molempien kermat vaahdoksi kulhoissa. Erottele kaksi keltuaista valkuaisista  ja lisää keltuaisten joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Sekoita ne sähkövatkaimella. Kaada sulanut hieman jäähtynyt suklaa nopeasti keltuaismassaan. Älä vatkaa liikaa. Lisää vaahdotettu kerma ja vatkaa seos sekaisin. Kuumenna rommi tai vesi ja liota puristetut liivatteet kuumaan nesteeseen. Kaada neste ohuena nauhana seokseen ja sekoita. Valmista nyt valkosuklaamousse loppuun. Erottele keltuainen ja sekoita siihen  tuorejuusto ja vaniljasokeri. Vaahdota sähkövatkaimella. Lisää sulanut suklaa ja vatkaa sekaisin. Kuumenna tilkka vettä ja liota puristetut liivatteet siihen. Kaada neste ohuena nauhana valkosuklaamassaan koko ajan sekoittaen.

Kokoa kakku. Vuoraa leivinpaperilla irtopohjavuoka (noin 20 cm). Kaada tummasuklaamousse pohjalle ja nosta etukäteen muotoon leikattu pohja moussen päälle. Kostuta pohja. Kaada valkosuklaamousse päällimäiseksi ja nosta jääkaappiin jäähtymään vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli. Kierrä veitsellä reunaa myöten ja avaa rengas. Irrota leivinpaperi pohjan päältä ja asteta tarjoiluvati kakun pohjan päälle (nurinpäin). Käännä kakku nurin. Eli suklaamousse jää nyt päälle ja valkosuklaa alimmaiseksi. Sihtaa kaakaojauhetta kakun päälle ja koristele.

 

 

05.12.2010 - 18:00

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

 

Alla oleva hyydykekakku on tehty samalla reseptillä kuin Islantilainen puolukkakakku. Kakun pinnalla on karpalohyydyke. 

 

 

 

 

 

 

20.11.2010 - 11:17

 

Maistettuani tätä Openkahvilan kutsuilla, halusin kokeilla valmistaa tätä herkullista hyydykekakkua. Pohjan tein piparkakkumurskasta ja päällisen vaaleasta glögistä.

Jälkihuomio: glögihyydykettä kannattaa tehdä pienempi annos. Omani päällinen halkesi pian tarjolle asettamisen jälkeen, koska hyydyke oli painava.

 

 

Pohja:

200g pipareita

100g rasvaa

 

Täyte: 

6 liivatetelehteä

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 prk maitorahkaa

2 dl kinuskikastiketta

1/2 dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

1 prk Flora Vanillaa

 

Glögihyytelö:


6 liivatelehteä

4 dl glögiä

keltaista pastaväriä

Murskaa piparit tehosekoittimessa, sulata rasva ja sekoita aineet keskenään. Kaada muruseos irtopohjavuokaan ja painele tiiviisti leivinpaperia vasten.


Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Sekoita keskenään tuorejuusto, rahka, kinuskikastike ja sokerit. Käytä sekoittamiseen tarvittaessa sauvasekoitinta, jotta tuorejuustokokkareet tasoittuvat. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja lisää muiden aineiden joukkoon. Sulata liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kinuskivaahdon joukkoon. 

Laita pohjan ympärille reunavuoka ja kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Pane glögihyytelöön tulevat liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Kuumenna tilkka glögiä ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateseos lopun glögin joukkoon ja kaada varovasti hyytyneen tortun pinnalle. Anna hyytyä vielä muutama tunti jääkaapissa. Irrota reunat terävällä veitsellä ja tarjoa. 

 

04.11.2010 - 13:05

Ohje löytyi ruoka Pirkka-lehdestä. Tarjosin tätä työpaikalla. Puolukan ja sitruunan yhdistelmä oli raikas ja hyvin yhteensopiva. Ruusun ja lehtien päälle siivilöin lumijauhetta.

Hieman muuntelin ohjetta...

Pohja:

5 dl spelttimysliä

1 dl Neljän viljan hiutaleita

60g rasvaa

 

Täyte:

6,5 liivatelehteä

2 prk laktoositonta kuohukermaa

2 tlk maitorahkaa (laktoositonta)

n. 2 dl sokeria

5 tl vaniljasokeria

4-5 rkl sitruunanmehua

 

Puolukkahyytelö:

3 liivatelehteä

400g puolukoita

1 dl vettä

n. 1 dl sokeria

2 rkl sitruunanmehua

 

Sulata rasva ja sekoita rasva spettimysliin ja neljän viljan hiutaleisiin. Painele seos irtopohjavuokaan. Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vahdota kermat. Sekoita rahkat ja sokerit keskenään. Kuumenna sirtuunanmehu ja liota liivatteet nesteeseen. Sekoita. Kaada neste ohunena nauhana rahkaseokseen. Lisää kerma ja sekoita. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta hetkeksi jääkaappiin. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Valmista puolukkahyytelö sulattamalla ja soseuttamalla puolukat. Lisää vesi ja sokerit puolukkasurvokseen. Kuumenna sitruunamehu ja lisää liivatteet sitruunanmehuun. Kaada neste ohuena nauhan puolukkasoseeseen koko ajan sekoittaen. Kaada puolukkahyytelö rahkakermatäytteen päälle ja nosta jääkaappiin hyytynään.

 

26.10.2010 - 21:06

Ohjeen sain työkaverin Ruoka ja viini lehdestä nro 33. Ohjetta muuntelin hieman omiin tarkoituksiin sopivaksi. Tein kakun yhdeksi isoksi irtopohjavuokaan, ne voi tehdä myös pieniksi leivoksiksi!

 

Suklaamuropohja:

125g voita

2 dl tomusokeria

2 kanamunankeltuaista

3 dl vehnäjauhoja

1/2 dl tummaa kaakaojauhetta

 

Appelsiinitäyte:

250g Fazeriinakonvehteja

2 dl ranskankermaa (ei vähärasvaista)

 

Kostutus:

2 rkl appelsiinimehua

 

Kuorrutus:

100g tummaa suklaata

1 dl kermaa

Valmista suklaamuropohja. Sekoitamalla rasva, sokeri ja kuivat aineet keskenään . Lisää keltuaiset ja vaivaa taikinaksi. Taputtele taikina irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa noin 30-40 minuuttia.

 Valmista appelsiinitäyte. Sulata sukaakonvehdit kuumuutta kestävässä asitassa, kuten ruokalautasella miedolla lämmöllä. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa ja sekoita ranskakerman kanssa. Vaahdota seos sähkövatkaimella. Kostuta pohjaa appelsiinimehulla ja kaada appelsiinitäyte pohjan päälle. Nosta jääkaappin. Valmista suklaakuorrutus kuumentamalla kerma ja lisäämällä siihen pilkotut suklaanpalat. Anna seistä hetken aikaa ja sekoita sitten tasaiseksi seokseksi. Kaada seos appelsiinitäytteen päälle.

27.07.2010 - 19:30

Mökkireissulla tein raikkaan mansikkamoussekakun kesäpäivän kahvipöytään. Pohjan leikkasin kääretorttulevystä ja kostutin sen appelsiinimehulla. Moussessa on noin litra mansikoita pilkottuna, purkki rahkaa, purkki vaniljarahkaa, neljä liivatetta ja purkki vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Reunat pursottelin kermalla. Kakun pinnalla on keksimuruja.

 

25.06.2010 - 12:40

Tässä mansikkakakussa maistuu tuore mansikka, joka sopii keskikesän valon juhlaan jälkiruoaksi.

Hyvää Juhannusta!

 

Pohjan tein murskatuista digestive kekseistä. Täytteeseen laitoin 7 liivatetta, koska pidän enemmän hieman löysemmästä täytteestä kuin ihan tiukasta hyytelömäisestä seoksesta. 

 

Pohja:

250g Digestive keksejä murskattuna

n. 50g sulaa rasvaa

 

Täyte:

500g tuoreita mansikoita

1 maustamaton rahka

1 prk maustamatonta tuorejuustoa

7 liivatetta

1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

2-3 tl vaniljasokeria

1dl hedelmäsokeria

 

Kuorrutus:

400g tuoreita mansikoita

1/2 dl hyytelösokeria

 1 dl vettä

 

Murskaa keksit ja lisää niihin sulatettu rasva. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuorattuun irtopohjavuokaan. Painele tiukasti keksiseos pohjaa vasten. Valmista täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Perkaa mansikat ja soseuta ne. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita tuorejuusto, maitorahka ja sokerit sähkövatkaimella. Kuumenna noin 1 dl mansikkasosetta ja liota liivatteet siihen. Kaada loput mansikkasoseesta rahkajuustoseokseen ja vatkaa. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vaniljavaahto ja sekoita hyvin. Tarkista maku. Kaada seos keksipohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.

Viipaloi mansikat ja asettele kakun päälle. Keitä noin 1 dl vettä ja kaada siihen 1/2 dl hyytelösokeria. Sekoita hyvin. Sivele pullasudilla hyytelöseosta mansikoiden päälle.

21.06.2010 - 19:55

Esikoisen ripillepääsy koitti viikkoa ennen juhannusta. Sitä varten siivottiin, laitettiin pihaa ja leivottiin juhlia varten. Muutamaa päivää ennen juhlia saatiin myös odotettu pönttöuunin muuraus valmiiksi.

Juhlaa vietettiin kummien ja isovanhempien sekä ystävien seurassa.

Kakun väliissä vadelmamousse, väriteemana vaalea liila. Kukka-asetelma on kukkakauppa Veronasta.

Tässä muutamia kuvia juhlatarjoilusta. Aiemmin olen tehnyt ja kirjannut jo tekemiäni pikkuleipiä blogiin.

 

 

Aleksanterin leivokset

Nina Lincolnin juustosuklaakakku, taustalla näkyy hiekkakakku ja macaronsit.

 

Tarjolla oli myös voileipäkakkuja lohesta ja kylmäsavuporosta valmistettuna.

Tarjolla oli myös karjalanpiirakoita ja porojuustomuffinseja.

Taustalla näkyvät porojuustomuffinsit...

Juhlapöydässä näkyy myös kulho marenkeja sekä aiemmin leipomiani pikkuleipiä.

Edessä on pannacottamansikkakakku, kinuskikissan sivuilta. Taustalla on suuren suosion saaneet mansikka Cookie Popsit ja valkosuklaatryffelit.

25.04.2010 - 19:52

Sunnuntaina tuli vieraita ja leivoin kahvipöytään suklaa-brandytorttua, marenkiunelman, coctail-muffineita ja vielä pätkismuffinsseja (jotka leipoi tyttäreni). Suklaa-brandykakun ohje löytyi Ruokasuosikit kirjasta. Kakku on liivatteeton ja silti pystyi hyvin kasassa ja leikattavana.

Pohja:

100g rasvaa sulatettuna

250g Diggestive-keksejä (ohjeessa piparkakkuja)

75g tummaa suklaata

 

Täyte:

225g tummaa suklaata

250g maustamatonta tuorejuustoa

2 kanamuna keltuainen ja valkuainen erotettuna

3 rkl brandyä

3 dl kuohukermaa

4rkl sokeria

 

Koristeeksi:

1 dl kermaa

suklaakahvipapuja

Murskaa keksit muovipussissa kaulimella. Siirrä kulhoon. Sulata suklaa ja voi keksenään pienessä kattilassa ja valuta keksien päälle. Sekoita hyvin. Vuoraa irtopohjavuoka (23 cm) pohja ja reunat. Nosta jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen. 

Täyte: Sulata tumma suklaa kuumuutta kestävässä astiassa välillä hämmentäen. Sekoita juusto,suklaa, keltuaiset ja brandy keskenään. Vaahdota kerma ja hämmennä varoen suklaaseokseen.

Vatkaa munanvalkuaiset ilmavaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähitellen ja vatkaa, kunnes vaahto on kiinteää ja kiiltävää. Nostele varovasti suklaajuustomassaan. Lusikoi seos keksipohjan päälle ja nosta vähintään kahdeksi tunniksi jääkaappiin. Siirrä varovasti kakkulautaselle. Vaahdota kerma ja pursota kermaruusukkeita juustokakun päälle. Asettele suklaakahvipavut ruusukkeiden keskelle ja tarjoile.

23.04.2010 - 19:52

Viisivuotta täyttävä tyttö valitsi kakun blogistani syntymäpäivilleen. Toiveena kakun päälle viisi vaalenapunaista ruusua ja numero viisi kakun päälle. Koristelun tein hempeämmäksi Dr.Oetkerin helmiäisgeeleillä, kuin aiemman version. Tein myös ohjeen puolitoistakertaisena.

Onnea syntymäpäiväsankarille!

 

Pohja:

suklaakääretorttulevy

 

Suklaamousse:

6 dl kermaa

300g tummaa suklaata

 

Mansikkamousse:

500g suomalaisia pakastemansikoita

6 liivatetta

6 dl kermaa

2 dl tomusokeria

 

Koristeet:

Dr. Oetkerin helmiäisgeelit

1 pala valkosuklaata

marspaani ja sokerimassa koristeet.

 

Valmista suklaamousse sulattamalla suklaa vesihauteessa tai keraamisella lautasella lieden päällä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Vaahdota kerma vaahdoksi. Älä vatkaa liian kovaksi vaahdoksi. Kun suklaa on hieman jäähtynyt kaada se ohuena nauhana kerman sekaan koko ajan sekoittaen. 

Leikkaa suklaakääretorttulevystä irtopohjavuoan kokoinen pala ja aseta se alimmaiseksi, Kaada suklaamousse pohjan päälle ja tasoita. Painele reunat hyvin, koska sinne jää helposti ilmakuplia. Nosta kakku jääkaappiin ja valmista mansikkamousse. Sulata mansikat ja soseuta ne sauvasekoittimella. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Yhdistä mansikkasose kerman sekaan, mausta tomusokerilla. Kuumenna tilkka vettä ja liota puristetut liivatteet kuumaan nesteeseen. Kaada neste ohuena nauhana kermamansikkaseokseen koko ajan vatkaten. Tarkista maku. Kaada mansikkamousse jähmettyneen suklaamoussen päälle ja tasoita. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi. Irrota kakku vuoastaan,asteta tarjoiluvadille ja koristele.

18.04.2010 - 18:04

16-vuotias toivoi syntymäpäivilleen kahdensuklaankakkua, jota olen tehnyt aiemminkin. Muoto ja koristelu ovat tällä kertaa erilaiset.

Onnea Emmille! 

 

Pohja:

4 kanamunaa

1.5 dl sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl perunajauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

n. 2 reilua rkl kaakaojauhetta

 

Tummasuklaamousse:

200g tummaa suklaata

4 liivatetta

4dl kermaa

2 keltuaista

75g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 dl sokeria

2 rkl rommia tai vettä

 

Valkosuklaamousse:

100g valkosuklaata

2 liivatetta

2 tl vaniljasokeria

25 g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl kermaa

1 keltuainen

2 rkl vettä

 

Kostutus:

1 dl maitoa

1 tl vaniljasokeria

 

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet ja sekoita kevyesti aineet sekaisin. Paista 200 asteessa leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä noin 8 minuuttia. Kumoa leivinliinalle ja anna jäähtyä.

 

Valmista mousset. Laita liivatteet likoamaan eri astioihin (valkoiselle- ja tummallemousselle omat). Sulata suklaat vesihauteessa (molemmat eri kulhoissa). Vaahdota molempien kermat vaahdoksi kulhoissa. Erottele kaksi keltuaista valkuaisista  ja lisää keltuaisten joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Sekoita ne sähkövatkaimella. Kaada sulanut hieman jäähtynyt suklaa nopeasti keltuaismassaan. Älä vatkaa liikaa. Lisää vaahdotettu kerma ja vatkaa seos sekaisin. Kuumenna rommi tai vesi ja liota puristetut liivatteet kuumaan nesteeseen. Kaada neste ohuena nauhana seokseen ja sekoita. Valmista nyt valkosuklaamousse loppuun. Erottele keltuainen ja sekoita siihen  tuorejuusto ja vaniljasokeri. Vaahdota sähkövatkaimella. Lisää sulanut suklaa ja vatkaa sekaisin. Kuumenna tilkka vettä ja liota puristetut liivatteet siihen. Kaada neste ohuena nauhana valkosuklaamassaan koko ajan sekoittaen.

Kokoa kakku. Vuoraa leivinpaperilla irtopohjavuoka (noin 24 cm). Kaada tummasuklaamousse pohjalle ja nosta etukäteen muotoon leikattu pohja moussen päälle. Kostuta pohja. Kaada valkosuklaamousse päällimäiseksi ja nosta jääkaappiin jäähtymään vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli. Kierrä veitsellä reunaa myöten ja avaa rengas. Irrota leivinpaperi pohjan päältä ja asteta tarjoiluvati kakun pohjan päälle (nurinpäin). Käännä kakku nurin. Eli suklaamousse jää nyt päälle ja valkosuklaa alimmaiseksi. Sihtaa kaakaojauhetta kakun päälle ja koristele.

Tämä kakku meni pelikavereille.

01.04.2010 - 21:32

 

Kahdensuklaanterriini pääsiäsikoristeissa

 

07.03.2010 - 13:06

Resepti on odottanut kokeilemista jo pitkään, nyt päätin kokeilla sitä mieheni juhlapäivän kahvihetkeen. Alkuperäinen ohje on gluteenittomana, mutta nyt tein niistä kekseistä mitä kaapista löytyi.

 

 

Pohja: 

n. 150g keksejä (kaura- tai murokeksejä)

3/4dl sulatettua margariinia

 

Vaalea täyte:

3 liivatetta

200g valkoista suklaata

2dl Flora Vispiä

2 rkl maitoa

1 prk vaniljarahkaa

Tumma täyte:

3 liivatetta

1 prk maustamatonta tuorejuustoa

2 dl Flora Vispiä

2 rkl kahvia tai kahvilikööriä

Murskaa keksit ja lisää rasva. Taputtele keksimuruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuokaan. Valmista vaalea täyte sulattamalla suklaa vesihauteessa. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Kuumenna maito kiehuvaksi ja liota puristetut liivatteet maitoon. Sekoita jäähtyneen, sulan suklaan joukkoon rahka, liivateseos ja kermavaahto. Levitä seos murupohjan päälle ja aseta vuoka jääkaappiin.

Valmista tumma täyte. Liota liivatelehdet, sulata suklaa ja vatkaa kerma. Kuumenna kahvi tai likööri kiehuvaksi ja lisää joukkoon liivatteet. Lisää suklaaseen notkistettu tuorejuusto, tomusokeri, liivateseos ja kermavaahto. Kaada seos vaalean täyteen päälle ja siirrä jääkaappiin jäähtymään. Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja koristele.

 

 

31.01.2010 - 12:53

 Tämän herkullisen juustokakun ohjeen löysin Maku-lehdestä 06/09.

 

Pohja:

200g digestivekeksejä

100g leivontarasvaa

1 1/2 rkl kaakaojauhetta

 

Täyte:

3 liivatelehteä

1 prk Flora Vanillaa (2 1/2 dl)

200g maustamatonta tuorejuustoa

1-2 tl vaniljasokeria

100g valkoista suklaata

2 rkl appelsiinitäysmehua

1 pkt (13-14) tummia täytekeksejä (esim. Domino)

 

Koristeluun:
Suklaata

Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sulata rasva. Sekoita keksinmurut, rasva ja kaakaojauhe keskenään. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Upota liivatteet pehmenemään kylmän veteen. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita tuorejuusto vaahdon joukkoon. Mausta vaniljasokerilla. Sulata suklaa miksossa pienellä teholla välillä sekoittaen. Anna suklaan jäähtyä hetki ja sekoita se juustoseoksen joukkoon. Kuumenna applesiinimehu. Purista liivatteista vesi ja liota liivatteet mehuun. Kaada liivateliemi hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon.

Leikkaa keksit neljään osaan. Kaada puolet täytteestä pohjalle. Asettele keksipalat tasaisesti täyteen päälle. Kaada loppu täyte vuokaan ja tasoita. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai mielellään yön yli Irrota kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

15.11.2009 - 07:39

Tämä oli tyttäreni toive viikonlopun synttäreille. Herkullista! 

 

 

 

Pohja;

12 suurta grahamkeksiä

50g rasvaa

 

Täyte:

200g maitosuklaata (Fazerin sininen)

200g Hovi-tuorejuustoa

150g sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

2 1/2 dl Flora Vispiä

 

Koristeeksi:

suklaalastuja

 

Murenna keksit ja lisää sulatettu rasva muruseokseen. Sekoita ja painele irtopohjaiseen kakkuvuokaan. Pohjalle voit laittaa leivinpaperista pohjan, kakku on helpompi irroittaa vuoasta.

Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita juusto ja 100g sokeria. Lisää vaniljasokeri ja keltuaiset. Sekoita joukkoon sulannut suklaa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää loppu sokeri siihen. Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi. Lisää molemmat juusto-suklaamassaan. Halutessasi voi lisätä tässä vaiheessa massaan pahkinärouhetta. Kaada seos vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa. Tässä kakussa ei ole käytetty liivatetta, joten kerma ja valkuaiset kannattaa vatkata kiinteiksi vaahdoiksi, jotta massa pysyy koossa. Kakun voi myös pakastaa.

Kakku voi olla pakkasessa tai jääkaapsissa yön yli. Irrota tarjoilua varten reunat ja koristele kakku haluamallasi tavalla.