Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

19.02.2012 - 12:37

20 hengen voilepäkakku kreikkalaiseen tyyliin.

 

 

 

2 pkt paahtoleipää

 

 

Täyte 1: Broileri-fetatäyte

500 g broilerin naturel filesuikaleita

200 g fetajuustoa

1 punasipuli

1 punainen paprika

3 prk Kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustoa ( a´100 g )

1 prk ranskankermaa


Täyte 2: Tzatziki

500g valmista Tzatsiki täytettä

 

Kostutus

2 dl maitoa


Kakun pinnalle

2 prk Kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustoa

1 prk ranskankermaa


Koristelu

salaattia

punasipulia

punaista paprikaa

viinirypäleitä

fetajuustoa

viinirypäleitä


Valmista ensimmäinen täyte. Paista broilerinsuikaleet ja jäähdytä. Leikkaa broileri pieniksi kuutioiksi. Hienonna punasipuli ja paprika. Murenna fetajuusto haarukalla ja yhdistä kaikki täytteen ainekset.

 

 

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado tarjottimelle ensimmäinen kerros paahtoleipiä. Tämä kakku on kooltaan 2x3 leipää. Levitä puolet broileritäytteestä leipien päälle. Lado toinen kerros paahtoleipiä ja levitä toiseen väliin tzatziki. Kolmas leipäkerros ja kolmanteen väliin loput broileri-fetatäytteestä. Lado päälle vielä kerros paahtoleipäpaloja. Kääri kakku kelmuun ja laita jääkaappiin seuraavaan päivään.

Vatkaa tuorejuusto ja ranskankerma vaahdoksi. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. Koristele kakku.

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code