Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

08.07.2011 - 11:25

Nuoripari halusi juhlistaa suhteensa virallistamista kakulla, jossa olisi jalka ja pallo. Alkuperäinen toive oli kakun muotoon tehtävä jalka ja pallo. Kuitenkin neuvoteltuamme päädyimme tähän ratkaisuun, koska kakkujen tuli olla aika isoja riittääkseen noin 50 hengelle. Kakuntäytteenä pätkismousse ja vadelmamousse. Peruskakun päällä on vaahtokarkkimassa. Jalka on tehty marsipaanista. Pallon päällä on mustasta sokerimassasta ja vaahtokarkkimassasta tehty sekoite. Kettinki on sokerimassaa. Kakku kuljetettiin osissa ja kuvat ovat paikanpäältä.

 Odottelen vielä lisäkuvia kakusta.

  

Tässäpä lisäkuva kakuista kuvaajana Juho Vuotila.

kakkumonsteri kirjoitti 14.08.2011 - 20:48
vau, kylläpä on upea! :)
white.chocolate.hug kirjoitti 17.08.2011 - 19:35
Oot ihan superluova! Mun luovuus ei ole ihan sun tasolla niin täältä saa hyvät avut siihen. Miten sait jalasta niin oikean näköisen? Kestikö marsipaani samanlaisena tarjoiluhetkeen asti?
Suklaasydän kirjoitti 17.08.2011 - 20:17
White Chocolate. Mallia jalkaan katsottiin omasta jalasta ja muutama versio siitä tehtiin. Kyllä tuo kuva hieman valehtelee...Marsipaanit kesti kyllä hyvin, mutta tuo musta sokerimassa näkyy jo tuossa kiiltelevän. Sekin kyllä oli kestänyt hyvin tarjoiluhetkeen saakka.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code