Tänään vietimme vanhimman tyttäremme syntymäpäiviä harmaan sään kera. Tyttö syntyi 15 vuotta sitten isänpäivänä. Paras isänpäivälahja!
Kakun välissä on pätkismousse. Täyte oli erioten nuorison mieleen. Kakku on kuorrutettu vaahtokarkkimoussella, mukana on turkoosia marsipaania. Applen logon päädyin, tyttären tiivin musiikin kuuntelun vuoksi. Logo on suihkutettu hopealla suihkeella, samoin lumitähdet. Väri on mielestäni ikävän harmaata.

Pohja:
5 munaa
1 2/3 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
Kostutus:
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
Pätkismousse:
200g pätkispaloja
4 dl Flora Vispiä
Kuorrutus:
2 prk Flora Vanillaa
2 tl vaniljakreemijauhetta
Valmista pohja edellisenä päivänä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita varovasti munasokerivaahtoon. Kaada vuokaan ja paista 150 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ja kumoa.
Valmista suklaamousse sulattamalla suklaa kuumuutta kestävässä kulhossa. Vaahdota kerma. Sekoita hieman jäähtynyt kerma ja suklaa keskenään.
Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta alin levy. Nosta pohjalevy vuoan pohjalle. Kaada puolet suklaamoussesta pohjan päälle ja levitä. Nosta toinen pohja päälle, kostuta ja kaada loput täyttestä pohjan päälle. Nosta kansilevy kakun päälle ja kostuta. Nosta jääkaappiin hyytymään.
Vaahdota kermat ja levitä kakun reunoille ja päälle. Nosta maalattu vaahtokarkkimassa kakun päälle ja tee pursotukset.
