Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

07.11.2010 - 17:00

Tähän Liinan kakkuun toivottiin tossuja sekä nauhaa, jossa olisi nimi. Kakun päällisestä toivottiin valkoinen, jonka tein kuten tossutkin vaahtokarkkimassasta Pionilaakson oheen mukaisesti.  Tossujen koko on noin 6 cm. Tein myös pienemmät tossut kokeilun vuoksi. Suhteutin tossujen koon kakun kokoon.

Vaahtokarkkimassaa on myytävänä myös valmiina! Löysin sitä Veikkolaan avatusta Vanilja leivonta- ja sisustusliikkeestä.

 

 

Pohja:

9 munaa

3,5 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

 

Täyte:

Diplomaattikreemi:

5dl Flora Vispiä

2x250g vaniljakreemiä

2x (2 dl vettä + 3/4 dl vaniljakreemijauhetta)

 

500g itsevalmistettua mansikkahilloa

 

Kuorrutus:

 

Diplomaattikreemi:

5dl Flora Vispiä

250g vaniljakreemiä

(2 dl vettä + 3/4 dl vaniljakreemijauhetta)

 
Pinnalle:
 
vaahtokarkkimassaa (ohje löytyy alta)

 

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, lisää kuivat aineet varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja paista 160 asteessa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kreemi. Vaahdota kerma. Sekoita vaniljakreemijauhe ja vesi. Anna jähmettyä. Sekoita vaahdotettu kerma ja vaniljakreemi tasaiseksi. Jos kreemi on löysää voit lisätä vaniljakreemijauhetta. Kostuta alin kakkupohja vaniljamaidolla ja levitä mansikkahilloa pohjan päälle. Lisää kreemiä hillon päälle niin, että keskelle tulee enemmän. Toista näin kunnes kakku on koottu.

Kun kakku on koottu levitä kreemiä ohuesti kakun päälle, voit kasata hieman enemmän kakun keskelle, jotta saat muotoiltua siitä kupolimaisen. Kauli hieman mikrossa lämmitetty vaahtokarkkimassa ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle. Koristele ruusuilla ja kruunulla. Suihkauta helmiäissuihketta ja siivilöi tomusokeria kakun pintaan.

 

Vaahtokarkkimassa:

 

200g vaahtokarkkeja

vettä

n. 1,5 pkt tomusokeria

öljyä

(elintarvikeväriä)

 

Öljyä ruokaöljyllä puhdas kuumankestävä kulho ja lusikka tms.

Laita vaahtokarkit kulhoon. Kaada vesi päälle ja lämmitä mikrossa hetki. Sekoita ja jatka lämmittämistä pienissä pätkissä ja sekoittele välissä, kunnes vaahtikset on kokonaan sulaneet. (Huom! Vettä tosiaan tulee tuo 0,5 dl. Minusta näin taikinasta tulee paremmin muotoiltavaa)

 

Sekoita massa ja siivilöi sekaan tomusokeria, kunnes massa on vähän kiinteämpää.

 

 Voit jatkaa tomusokerin lisäämistä suoraan kulhoon, mutta itse otan tässä vaiheessa massan tomusokerin päälle pöydälle. Ja jatkan massan työstämistä öljytyin sormin pöydän päällä.

Heti kun massa on suurinpiirten koossapysyvää, mutta kuitenkin vielä aika tahmeaa, siirrä massa tomusokeroidun kelmun päälle. Sihtaa päälle halutessasi tomusokeria.

 Kääri massa tiiviisti kelmun sisään ja laita vetäytymään jääkaappiin mielellään seuraavaan päivään.

Kun massa otetaan käyttöön sitä lämmitetään muutaman sekunnin jaksoissa mikrossa ja aletaan vaivaamaan tomusokeroidun pöydän päällä. Kun massa ei enää tartu käsiin siitä kaulitaan tasapaksu levy ja siirretään kakun päälle.  

 

Valmis vaahtokarkkimassa:

 

Heidi kirjoitti 01.09.2011 - 20:57
Hei! Käytitkö tämän kakun kuorruttamiseen tuon Pionilaakson ohjeen mukaisen määrän vai teitkö suuremman annoksen? Pitäisi saada ristiäiskakkuun päällinen enkä haluaisi tehdä liikaa tai liian vähän.. edellisellä kerralla 2v synttärikakkuun tein tuplana ja sitä oli todella hankala käsitellä, kun massaa oli aivan liikaa.. loppujen lopuksi sitä jäi myös hirveän paljon yli! :)
Suklaasydän kirjoitti 02.09.2011 - 06:01
Hei!
Näihin isompiin kakkuihin olen tehnyt kuorrutteen tupalan tai puolitoistakertaisena. Vaahtokarkkikuorrutetta saa myös valmiina ainakin Confetista.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code