Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

29.08.2010 - 18:07

Tämä kakku matkasi pienen tytön syntymäpäiville Saukkolaan. Kakkuun toivottiin malattuna Nalle Puh ja Nasu. Kakun välissä vadelmamousse.

 

 

8 munan kakkupohja

8 munaa

3 dl sokeria

3 1/2 dl vehnäjauhoja

0;5 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Vadelmamousse:

8 liivatetta

1 prk ranskankermaa

1 prk maustamatonta tuorejuustoa

1 prk Flora Vispiä

1 dl Vanilla Flora

2 dl vadelmahilloa (itsevalmistettua)

 

Kostutus:

2 tl vaniljasokeria

2 dl laktoositonta maitoa

 

Kuorrutus:

3 prk Flora Vispiä

marsipaanikukkia

 Valmista pohja edellisen päivänä. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää kuivat aineet varovasti sekoittaen. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia, kumoa ja anna jäähtyä.

 

Laita täytettä varten liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja Flora Vanilla. Soseuta vadelmahillohillo. Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma sekä hillo sähkövatkaimella sekaisin. Kuumenna tilkka vettä ja liota siihen kylmässä vedessä lionneet liivatteet. Kaada neste ohuena nauhana vadelmajuustoseokseen koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi kerma ja vaahdotettu vaniljakastike hyvin sekoittaen. 

Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta alin levy. Kierrä säädettävä rengas pohjan ympäri ja kaada puolet vadelmamoussesta pohjan päälle. Nosta toinen levy täytteen päälle, kostuta ja kaada vadelmamousse pohjan päälle. Nosta kolmas levy päälle ja kostuta. Nosta jääkaappiin hyytymään.

Vaahdota kermat kuorrutusta varten. Levitä kermaa kakun reunoille ja päälle. Nosta maalattu marsipaanilevy kakun päälle. Värjää osa kermasta vaaleanpunaisella ja tee pursotukset.

 

 

 

 

 

Jaana kirjoitti 30.08.2010 - 21:28
Ihanat kaverukset! ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code