Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

21.05.2010 - 07:11

 Tein tämän kakun kiitokseksi eskarin opettajille kuluneesta eskarivuodesta. Pursotusten värit olen nähnyt jossain blogissa, mielestäni roosan ja ruskean väriyhdistelmä oli kaunis. Kakun välissä on vadelmamousse.

 

Pohja:

5 munaa

1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

0.5 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus:

1 tl vaniljasokeria

2 dl laktoositonta maitoa

 

Täyte:

2dl vadelmasosetta

1 dl sokeria

1 prk maitorahkaa (vähälaktoosinen)

1 prk maustamatonta tuorejuustoa (vähälaktoosinen)

8 liivatetta

1 prk Flora Vanillaa

noin 1 dl vadelmahilloa

 

Kuorrutus:

3 prk Flora Vispiä

2 tl vaniljakreemijauhetta

tummaa kaakaojauhette

muutama tippa rosaa pastaväriä

 

Pinnalle:

vaaleanpunaista marsipaania

marsipaanikukkia

 

 

Valmista pohja edellisenä päivänä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita varovasti munasokerivaahtoon. Kaada säädettävään suorakaiteen muotoiseen vuokaan ja paista 150 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa.

Valmista vadelmamousse. Laita liivatteet likoamaan. Sekoita sähkövatkaimella rahka, tuorejuusto, sokeri ja vadelmasose. Vaahdota Flora Vanilla. Kuumenna tilkka vettä ja liota puristetut liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana massaan koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi vaahdotettu vaniljavaahto seokseen. Tarkista maku.

Leikkaa kakku kahteen osaan, kostuta pohjalevyt ja levitä vadelmahillo pohjan päälle. Aseta säädettävä vuoka kakun ympärille ja kaada massasta puolet kakkulevyn päälle. Aseta toinen levy päälle ja levitä loput massasta kakun päälle. Laita kansilevy kakun päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. 

Vaahdota kerma.  Levitä kakun päälle kermaa sekä reunoille.  Aseta kaulittu marsipaanilevy kakun päälle. Jaa kerma kahteen osaan ja värjää toinen puoli kaakaojauheella ja toinen rosalla pastavärillä. Tee pursotukset ja koristele. Lopuksi suihkaus helmiässuihketta.

Miimi kirjoitti 21.05.2010 - 22:31
Onpas nätti kakku! Samaa mieltä kanssasi, että vaaleanpunainen ja ruskea sopivat yhteen kuin nyrkki silmään. ;)
Ope kirjoitti 22.05.2010 - 09:35
Kaunis kakku! Upea tuo pinnan kuviointi.
Jaana kirjoitti 23.05.2010 - 18:38
Todella ihana kakku. Loistava väriyhdistelmä. :)
Satu kirjoitti 23.05.2010 - 20:02
Todella kaunis kakku! Värit erityisesti ovat minun mieleeni :) Ensimmäistä kertaa olen blogissasi vierailulla ja ihania leipomuksia ja hienoja kakkuja löysin! Saanko linkittää, jotta osaisin tulla uudelleenkin?
Kirsi kirjoitti 24.05.2010 - 08:14
Voi miten suloinen kakku!! Ihanat värit!!
Merja kirjoitti 24.05.2010 - 20:26
Satu saat vapaasti linkittää minut. Kiitos ihanasta palautteesta kaikille!
Noora kirjoitti 27.05.2010 - 14:38
Uskomattoman kaunis kakku! Pitääpä laittaa blogisi seurantaan, että osaan toistekin tänne =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code