Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

07.02.2010 - 14:34

 

Näiden leivosten alkuperäinen ohje on Kotilieden reseptiarkistosta. Näin ystävänpäivän lähestyessä nämä sopivat hyvin kahvipöydän herkuiksi. Alkuperäisessä ohjeessa mainittua ruusuvettä tai ruusuhilloa en ole löytänyt kaupoista, joten korvasin ne muilla aineilla. Täytteeksi valitsin vadelmajugurttisuklaan.

 

 

 

Pohja:

200g leivontarasvaa

1 dl sokeria

150g mantelimassaa

2 kanamunaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

0,5dl maitoa

 

Täyte:

suklaata 12-16 palaa

(Fazerin vadelmajugurttisuklaa)

tai

hilloa

 

Kuorrutus:

1 rkl mansikkatomusokeria

2,5 dl  tomusokeria

2 rkl vettä 

 

Koristeeksi:

Marsipaaniruusuja

 

 Vaahdota rasva, sokeri ja mantelimassa vaaleaksi vaahdoksi.  Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon maidon kanssa. Voitele silikonivuoka ja aseta lusikallinen taikinaa pohjalle. Laita suklaapala tai hilloa taikinan keskelle ja lisää lusikallinen taikinaa täytteen päälle ja tasoita. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa. Tee tomuskokerikuorrutus ja valuta kuorrustus jäähtyneiden leivosten päälle. Koristele.

 

Ent-tu kirjoitti 09.02.2010 - 19:17
Hurjan kauniita ovat nämä :>
Kyökkipiika Kati kirjoitti 09.02.2010 - 19:19
Ovatpa kauniin hempeitä!
Henna/Paulineberg kirjoitti 07.03.2010 - 14:48
Veit sanat suustani eli aivan samaa mieltä kuin Kyökkipiika Kati.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code