Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

03.01.2010 - 10:40

Ystäväperheen tytär pääsi ripille talvisessa säässä Sodankylässä. Tein juhliin yhden täytekakun, marenkeja ja tummia ja vaaleita pipareita. Tarjolla oli myös kahvikakkuja ja herkullisia voileipäkakkuja.

Kakun välissä oli valkosuklaamousse ja vadelmamousse. Marsipaanin pinta oli kaulittu Confetin tähtimatolla. Enkeli ja risti olivat sokerimassaa ja suihkutettu kultaspraylla.  Lehdet on tehty Wiltonin ruusunlehti/koivunlehti muotilla, Confetista tämäkin muotti.

 

 

 

Pohja:

 

6 munaa

2 dl sokeria

2,5 dl vehnäjauhoja

0.5 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Valmista pohja edellisenä päivänä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita varovasti munasokerivaahtoon. Kaada vuokaan ja paista 150 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ja kumoa. 

 

Vadelmamousse

5 dl metsävadelmia

100g vaniljatuorejuustoa

1/2 prk ranskakermaa

1/2 prk Flora Vanillaa

4 liivatetta

1 dl sokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Anna vadelmien sulaa ja valuta sulaneet vadelmat siivilät läpi. Mehun voit käyttää liivatteiden sulattamisnesteenä.

Vaahdota Flora Vanilla. Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma keskenään. Lisää vadelmat seokseen ja lisää sokeri. Kuumenna vadelmaja lisää puristetu liivatteet nesteeseen. Kaada neste ohuena nauhana vadelmatuorejuustoseokseen. Lisää vaahdotettu vaniljakastike ja sekoita. Tarkista maku. 

 

Valkosuklaamousse:

120g valkosuklaata

100g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 prk ranskankermaa

4 liivatetta

1/2 prk Flora Vanillaa

 

Sulata suklaa kuumennuksen kestävällä lautasella liedellä. Vaahdota Flora Vanilla. Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma keskenään sähkövatkaimella. Kaada sulanut hieman jäähtynyt suklaa seokseen koko ajan sekoittaen. Lisää vaadotettu Flora Vanilla seokseen.

 

Kostutus:

2 dl maitoa

2 tl vaniljasokeria

 

Pinnalle:

800g marsipaania

valkoista pastaväriä

1/2 prk Flora Vispiä

 

Leikkaa kakku kolmeen osaa ja kostuta vaniljamaidolla. Aseta ensimmäinen pohjalevy säädettävän irtorenkaan sisälle, kostuta ja kaada vadelmamousse pohjan päälle. Aseta toinen pohjalevy hieman jähmettyneen massan päälle (voit pitää kakkua hetken aikaa jääkaapissa) ja kaada valkosuklaamousse toisen kostutetun levyn päälle. Anna hyytyä. Aseta viimeinen pohjalevy valkosuklaamoussen päälle, kostuta  ja laita jääkaappiin hyytymään. 

Vaahdota kerma ja levitä kakun päälle, kauli marsipaani levyksi. Aseta kaulintamatto kaulitun marsipaanin päälle ja kauli vielä päältä. Nosta levy kakun päälle ja asetttele reunat tasaisesti. Leikkaa ylimääräiset palat pois. Koristele.

 

 

Krisse kirjoitti 06.01.2010 - 10:11
Ihanan näköinen täytekakku! Hauska tuo tähtimatto, jolla tehty kuviot marsipaaniin. Herkullisen näköiset tarjoilut muutenkin!
Kirsi kirjoitti 09.01.2010 - 09:54
Kiva, kun linkitit!! =)
Ja, että löydän tänne ihanaan blogiin vielä uudestaankin, linkitän myös sinut =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code