Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

23.12.2009 - 15:41

 Tytär halusi ehdottomasti joulupöytään jouluhalon. Ohjeita oli useita samoin erilaisia täytteitä. Päädyimme Unelmakakut kirjan ohjeeseen omin muutoksin.

Pohja:

4 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

2 dl kermaa

100g rouhittua suklaata (Fazerin sininen)

1 tl vaniljasokeria

1 tl kanelia

200g maustamatonta tuorejuustoa

 

Kuorrutus:

2 dl Flora Vispiä

4 rkl kaakaojauhetta

Valmista pohja ensin. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita kevyesti ja kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa 7-8 minuuttia. Kumoa leivinliinan päälle.

 

Valmista täyte. Vaahdota kerma, rouhi suklaa karkeiksi paloiksi. Sekoita suklaa ja mausteet kermaan ja sekoita. Levitä täyte jäähtyneen kääretortun päälle ja kääri rullalle. Laita jääkaappiin kuorrutuksen teon ajaksi.

Vaahdota kuorrutuksen kerma ja lisää loppuvaiheessa kaakaojauhe. Aseta kääretorttu tarjoiluvadille ja leikkaa päistä palat pois ja asettele palat oksiksi halon päälle. Levitä kerma kakun päälle ja vedä haarukalla viiruja kermaan. Halutessasi siivilöi kaakaojauhe halon päälle.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code