Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

01.09.2009 - 07:59

 Kakku on todella suklainen, mutta ei liian makea. ohje löytyi ruokasuosikit suklaa-kirjasta. Kakusta riittää noin kymmenelle hengelle. 

 

Pohja:

175 g sokeria

175g voita

4 kananmunaa

200g jauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 rkl kaakaojauhetta

50g tummaa suklaata

 

Täyte:

4 1/2 dl kuohukermaa

375 g tummaa suklaata

 

Reunalevyt:

200g suklaata

 

Vaahdota pohja ja sokeri. Lisää munat vähitellen vatkaten kunnolla jokaisen munan jälkeen. Siivilöi kuivat aineet ja hämmennä kakkuseokseen. Hämmennä sitten sulatettu suklaa joukkoon.

Paista halkaisijaltaan 20cm irtopohjavuoassa pohjaa 180 asteisessa uunissa 40 minuuttia. Annä jäähtyä ja leikkaa pohja kahtia.

Kiehauta täytettä  varten kerma kattilassa koko ajan sekoittaen. Lisää paloiteltu suklaa joukoon ja hämmennä koko ajan kunnes suklaa sulaa ja sekoittuu. (Älä keitä). Siirrä massa kulhoon, jäähdytä ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.

Laita täytteestä kolmasosa kakkulevyjen väliin. Sivele kakun reunat massalla ja pursota loput haluamallasi tavalla kakun päälle.

Sulata reunalevyjä varten suklaa vesihauteessa. Leikkaa muovista kaksi suikaletta (mittaa kakkusi korkeus ja ympärysmitta) levitä suklaa suikaleiden päälle ja anna jähmettyä hieman jääkaapissa. Nosta levyt kakun ympärille ja anna jäähtyä jääkaapissa ennen muovin irroittamista.

 

 

 

 

 

 

Tärpätti kirjoitti 01.09.2009 - 08:26
Hyvän näköinen kakku
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code