Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

09.08.2009 - 16:50

 Tämä kakku koostuu suklaasta ja mansikoista, koristelun idea on peräisin Oliver Werner Krullanin Miró-tortusta. Hyydykkeen ohje on Kotilieden reseptiarkistosta, jota olen hieman muunnellut. Pohjan kuuluisi olla vaalea, mutta käytin jäljelle jääneen suklaisen pohjan tähän.

 

Pohja:

1 muna

0,5 dl sokeria

0,5 dl perunajauhoja

0,5 dl vehnäjauhoja

1/4 leivinjauhetta

 

Suklaamousse:

4dl Flora Vispiä

200g tummaa suklaata

 

Mansikkamousse:

vajaa 1 l mansikoita (3 dl soseutettua mansikkaa)

4 dl kermaa

4 liivatetta

3 rkl punaista mehua

2 dl tomusokeria

 

Koristelu:

tumma suklaa

koristelugeelit

marjoja

Valmista pohja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet varovasti sekoittaen (älä sekoita liikaa). Kaada leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (22-24 cm). Paista 160 asteessa noin 10-15 minuuttia. Valmista suklaatäyte. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna sen jäähtyä. Vaahdota kerma ja lisää jäähtynyt suklaa siihen. Kaada massa pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. Valmista vadelmamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat ja lisää tomusokeri. Vaahdota kerma ja lisää mansikkasose siihen.  Kuumenna tilkka mehua ja liota puristetut liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana koko ajan sekoitten mansikkakermaseokseen. Kaada mansikkamousse suklaamoussen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai seuraavaan päivän saakka. Koristele haluamallasi tavalla.

Noora kirjoitti 15.08.2009 - 14:20
Onpas kivannäkönen kakku :) Hyvää varmasti!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code