Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

19.06.2009 - 19:17

Vaniljamarenkeja kesän kahvipöytään. Maistuivat ihanan  vaniljaiselta. En ole nähnyt muualla vaniljalla maustettuja marenkeja. Olen muuntanut tämän Pavlovan ohjeesta, joka oli maustettu vaniljalla.

3 kanamunan valkuaista

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

muutama tippa sitruunanmehua

1/2 tl omenaviinietikkaa

 

Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa. Lisää sokerit ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on kovaa ja kiinteää (noin 7 min.)

Lisää sitruunamehu ja omenaviinietikka. Pursota ja paista uunissa kiertoilmalla 1,5 h 75 asteessa. Sammuta uuni ja jatä uuninluukku hieman auki. Anna marenkien olla uunissa yön yli.

Revonpiha kirjoitti 19.06.2009 - 19:39
Näyttävät herkullisilta. Pidän marengeista, niitä voisikin pitkästä aikaa leipoa...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code