Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

12.05.2009 - 20:06

Herkullisia muffineita, ohjeen mukaan olisi pitänyt tulla 12 muffinia, mutta sain näistä 8 muffinia. Silti vuoka jäi hieman vajaaksi. Upotin näihin Fazerin vadelmamaitosuklaata. Muffinivuoat on Stockmannilta.

 

Taikina:

 

100g laktoositonta margariinia

2.5 dl sokeria

2 munaa

1dl laktoositonta maitoa

4dl vehnäjauhoja

1dl kaakaojauhetta

2tl vaniljasokeria

2tl leivinjauhetta

110g Vadelmasuklaata rouheena

 

Koristeluun:

n. 75g valko- ja maitosuklaata

kaakaojauhetta

 

 Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos vähitellen rasvaseokseen. Rouhi suklaa tai käytä valmista suklaarouhetta ja kääntele varovasti taikinaan. Kaada massa muffinivuokiin ja paista n. 180 asteessa noin 15 minuuttia. Anna käähtyä ja sulata koristetta varten suklaa vesihauteessa. Kaada suklaa pussiin ja purstota valkoisia ja tummia raitoja levyn päälle. Siiviöi kaakaojauhetta päälle. 

 

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code