Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

24.04.2009 - 05:30

Tämä ohje takaa maukkaan piirakan. Täytteeseen voi lisätä aineksia maun mukaan.

Pohja:

150 margariinia

5dl vehnäjauhoja

1prk kermaviiliä

1tl leivinjauhetta

 

Täyte:

300g kinkkua

3 porkkanaa

1pkt Amerikan pekonia

250g juustoraastetta

3 kananmunaa

3.5 dl ruokakermaa

 

Sekoita pohjaa varten rasva ja jauhot keskenään, lisää kermaviili. Anna taikinana tekeytyä jääkaapissa silla aikaa kun valmistat täytteen. Kuori ja raasta porkkanat ja viipaloi kinkku. Viipaloi pekoni, paista ja anna jäähtyä. Kauli taikina uunipellin kokoiseksi ja levitä pinnalle porkkanaraaste, kinkku ja pekoni. Ripottele pinnalle juustoraaste, sekooita kulhossa kananmunat ja ruokakerma ja kaada ohuena nauhana pohjan pälle. Mausta halutessasi. Paista 185 asteessa noin 20 minuuttia, laske sen jälkeen lämpö 150 asteeseen ja anna kypsy vielä noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa annospaloiksi.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code