Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

07.04.2009 - 07:58

Alkuperäinen ohje on Taikinan taikaa-blogista. Muokkasin sitä vähän sen mukaan mitä kaapista löytyi.

 

150 g voita tai margariinia 

1 1/2 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

2 rkl sitruunamehua

3 munaa

1 1/2 dl sokeria

1/2  sitruunan kuori

Rasva, jauhot ja leivinjauhe sekoitetaan tasaiseksi seokseksi vatkaimella.

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi toisessa kulhossa. Munavaahto sekoitetaan rasva-jauhoseokseen, lisätään sitruunan mehu ja -kuori ja sekoitetaan tasaiseksi.

Taikinan voi kaataa litran vetoiseen kakkuvuokaan, tässä laitoin silikoniseen vuokaan taikinan.

Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n.50 min jos paistat kakkuvuoassa, itse paistoin näitä 25 min. Anna jäähtyä ja kumoa. Koristele haluamallasi tavalla ja nauti.

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code