Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

26.03.2009 - 11:32

Karjalanpiirakoiden tekeminen on ollut mieluista puuhaa jo vuosien ajan. Ulkonäkö ei aina ole mitä parhain, mutta maku on hyvä.

Puuro:

3 dl riisiä 

1,3l maitoa

suolaa

Karjalanpiirkkan kuori:

2 dl vettä

suolaa

3,5 dl ruisjauhoja

1,5dl vehnäjauhoja

 

Keitä riisejä ensin vedessä, kun vesi on kuivunut lisää maito ja anna hautua miedolla lämmöllä 1,5-2h. Lisää lopuksi suola.

Mittaa vesi ja suola kulhoon, lisää jauhot puuhakauhalla tai haarukalla sekoittaen. Kauli ohuita pyöreitä pohjia ja lisää puuro lusikan ja veitsen avulla. Itse käytän pohjien tekemiseen muottia, jonka halkaisija on 12cm. Paista 250 asteessa noin 20 min. Tarjoile lämpimänä.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code